| mantelijauhoa | |
| vehnäjauhoa | |
| voita | |
| sokeria | |
| munankeltuaisia | |
| kylmää vettä |
Sekoita voi, ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja tarvittaessa tilkka kylmää vettä. Sekoita nopeasti taikinaksi. Painele irtopohjaisen vuoan pohjalle ja reunoille. Suojaa reunat foliolla ja paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Ota pohja uunista ja poista foliot.
| maitorahkaa | |
| kuohukermaa | |
| tomusokeria | |
| munanvalkuaisia | |
| munankeltuaisia | |
| vehnäjauhoa | |
| kivettömiä kirsikoita |
Vatkaa kermaa kevyesti. Lisää siihen rahka, tomusokeri ja munankeltuaiset. Lisää vehnäjauho ja kirsikat ja sekoita tasaiseksi. Vaahdota munanvalkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi ja kääntele se varovasti täyteseokseen. Laita täyte esikypsennetylle pohjalle. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti. Jos täyte muuttuu liian ruskeaksi, suojaa foliolla. Kakku on kypsä, kun täyte ei juurikaan liiku vuokaa kevyesti heilutettaessa.
Kirsikoiden sijaan voi käyttää mansikoita tai mustikoita. Mansikat kannattaa paloitella. Mustikoiden aiheuttaman värihaitan estämiseksi marjat voi myös ripotella kakkuun siten, että ensin kaataa puolet täytteestä pohjan päälle, sitten ripottelee marjat kerrokseksi täytteen päälle ja lopuksi varovasti levittää lopun täytteen marjakerroksen päälle.