Autoillessa kannattaa muistaa, että U.S.A:ssa harrastetaan teiden- ja siltojen käyttömaksuja. Ne ovat yleensä siedettävät 1--2 taalaa, mutta esim. New Yorkissa löytyy 5 taalan siltoja yms. Lisäksi kaupungeissa joutuu yleensä pysäköimään jollakin maksullisella pysäköintialueella, jolloin päivätaksat ovat yleensä 10 taalan luokkaa. Mikäli on kiinnostunut käyttämään autoa koulumatkoilla, joutuu hankkimaan UD:n pysäköintiluvan. Parhaat oikeudet omaava kultainen tarra maksaa noin 120 taalaa vuodessa ja edellyttää grad studentin asemaa. Tämä statuskysymys on lähinnä terminologinen kysymys LTKK:n opiskelijoille, mutta kannattaa kuitenkin hoitaa siististi pois päiväjärjestyksestä.
Muita ylimääräisiä huolia on tietysti auton huoltaminen. Huolto on amerikkalaiseen tyyliin yleensä nopeaa, mutta vaatii sitten myös helposti toisen käynnin jonkin pienen pieleen menneen jutun vuoksi: minulla hävisi öljypropusta jengat öljynvaihdon yhteydessä ja toisen kerran autoa erikoisempaan huoltoon viedessäni tarvittavaa osaa ei löytynytkään vaikka olin käynyt paikan päällä jo viikkoa aikaisemmin kertomassa ongelmastani. Valitettavasti autoa tuntuu joutuvan katsomaan kriittisellä silmällä jonkin aikaa aina huollon jälkeen.
Yleisesti ottaen ongelmissa kannattaa aina kysyä neuvoa joltain paikallisilta ihmisiltä. Paikalliset lait poikkeavat niimttäin huomattavasti suomalaisista laeista --- niin hyvään kuin pahaankin. Positiivisia yllätyksiä on mm. se, että osavalti on (Delaware) lain mukaan auton katalysaattorilla on 50 000 mailin/5 vuoden takuu. Tämän pykälän vuoksi dealeri vaihtoi autoni katalysaattorin ilmaiseksi. Säästin siis arviolta 350 taalaa yhdeltä pakoputkia laittavalta firmalta saamallani vihjeellä. Toisaalta nämä firmat tuntuvat yleensä onnittelevan asiakasta juuri oikeaan aikaan huoltoon tulosta, koska ''jos tätä ei laiteta pian kuntoon, niin tulee kallis remontti...''. Tuon kommentin perään esit etään usein 200--400 taalan kustannusarvio tarvittavalle huollolle. Minun mielestäni näissä ilmaisissa auton tarkistuksissa kannattaa kyllä käydä, mutta ehdotettua remonttia ei useimmiten kannata tehdä ennen kuin itse on jotain muutakin kautta vakuuttunut remontin tarpeellisuudesta. Esimerkiksi SEARS on tätä kirjoitettaessa oikeudessa, koska heidän arvionsa tarvittavista korjauksista ovat olleet liian laajoja (kyse saattaa tietysti olla yksittäistapauksista, mutta niitä esiintyy satunnaisesti milloin missäkin, joten varovaisuuteen on aihetta).
Vaikka auto onkin usein suurin yksittäinen murheenkryyni Yhdysvaltain vu oden aikana, on se kuitenkin myös tarpeellisin esine siellä. Lähikauppoihinhan pääsee kyllä kävellen tai polkupyörällä, mutta kaikki nähtävyydet ja suurkaupungit jotka ovat muuten vain muutaman tunnin päässä ovat usein erittäin vaikeita saavuttaa ilman omaa autoa. Kaiken kaikkiaan kysymys on kuitenkin siitä, mitä vuodelta odottaa ja haluaa --- kyseessä on aina henkilökohtainen päätös. Minä en ole katunut omaa päätöstäni hankkia auto.