Kirjasto

UD:n kirjasto on varsin monipuolinen ja sieltä löytyy yli 2 miljoona teosta. Suurin syy tähän kirjojen suureen määrään on yliopiston koko ja laajuus; lähes kaikilla kursseilla kirjoitetaan jonkinlaisia raportteja yms. papereita, joten kirjastosta täytyy löytyä kaikenlaisia lähdeteoksia erilaisiin tarkoituksiin.

Kirjasto on myös erittäin suosittu opiskelupaikka. Sen lisäksi, että siellä on varsin paljon lähdeteoksia aivan käden ulottuvilla, ei kotona opiskelijoita tä ynnä olevissa taloissa opiskelu ole aina ongelmatonta. Kirjastossa on lukurauha ja koska aukioloajat ovat opiskelijaystävällisiä, viettävät monet opiskelijat varsin paljon aikaa siellä. Kirjasto on syys- ja kevätlukukauden aikana auki seitsämänä päivä nä viikossa; perjantaita ja lauantaita lukuunottamatta siellä voi viettää aikaansa aina 00.30:een asti. Myös tietokoneluokat ovat auki seitsämänä päivänä viikossa, joten harjoitustöita pääsee tekemään lähes aina kun siihen on tarvetta.