Isäntäperhe
UD pyrkii järjestämään kaikille ulkomaalaisille opiskelijoille isäntäperheen helpottamaan
uuteen kulttuuriin sopeutumista. Tapana tuntuu olevan, että ensimmäinen yö vietetään
isäntäperheen luona ja tämän alkukontaktin jälkeen yhteydenpito on itsestä kiinni.
Yleensä toimintaan osallistuvat perheet ovat erittäin mukavia, joten yhteydenpito on sekä
mielenkiintoista että antoisaa: isäntäperheeltä löytyy periaatteessa apua alkuvaiheen
ongelmiin sekä muissa yllättävissä tilanteissa. Tarkoitus nimittäin on, että he opastavat
tarpeen tullen sikäläisen kulttuurin kanssa (sairastumiset ja lääkärissä käynnit,
silmälasien uusiminen, mitä kannattaa muistaa matkustaessa yms.).
Minun isäntäperheeni auttoi minua mm. auton hankinnassa (auton ostamiseen
Yhdysvalloissa tarvitsee autoa...), lainasivat makuupussia ja telttaa tarpeen mukaan
matkustelua varten yms. Lisäksi kävin heidän luonaan illallisella muutaman kerran ja
vietimme koko suvun joulun yhdessä heidän isovanhempiensa luona. Isäntäperheestä
olikin minulle hyvin paljon apua kaiken näköisissä ongelmissa.