Puhelin

Muutama sana puhelimista saattaa olla paikallaan tässä yhteydessä, sillä yhdysvaltalainen puhelinkulttuuri poikkeaa varsin paljon suomalaisesta. Lähipuhelut ovat siis ilmaisia ja kaukopuheluista tulee lasku kotiin kerran kuukaudessa. Kaikki puhelut on tällöin eritelty numeron ja keston tarkkuudella. Lisäksi lasku sisältää eri osuuden 900-numeroille, sillä nämä ovat maksullisia --- ja yleensä kalliita --- numeroita. 900 numeroiden vastakohta on 800-numerot: ne ovat ilmaisia palvelunumeroita. Mm. monet yritykset, radioasemat ja verottaja ilmoittavat usein juuri 800 numeronsa asiakaspalvelun nimissä.

Lähi- ja kaukopuheluiden raja jäi minulle hieman epäselvä , mutta valitessasi numeron lähipuhelualueen ulkopuolelle operaattori pyytää valitsemaan ensin valtakunnan verkon numeron 1. Eli toiseen osavaltioon soittaessa tulee ensimmäiseksi numeroksi 1, sitten osavaltion numero, aluekoodi ja viimeisenä itse numero. Ulkomaille soitettaessa 1 sijasta käytetään 011, joten puhelu Suomeen alkaa aina numeroilla 011 358 ja sitten suuntanumero ilman 9:ää (Lpr:n suunta on siis 53). Suomenpuheluiden taksat ovat noin taalan verran minuutilta; edullisempi soittosuunta riippuu näin ollen pääasiassa dollarin kurssista.

Puhelinautomaatista ilman kolikkoa soitettaessa operaattori ilmoittaa tarvittavan rahamäärän eikä puhelua yhdistetä. Ja elokuvia seuranneet tietävätkin, että puhelinkoppeihinkin voi soittaa.

Matkustaessa vastapuheluita miellyttävämpi soittotapa on usein Calling Card:n käyttö. Puhelinyhtiöt (AT&T, MCI, Signet...) tarjoavat luottokortin tapaista palvelua puhelimen käyttöön, joten saatuasi Calling Card:si voit soittaa operaattorin numeroon ja laittaa puhelun laskulle. Palvelu toimii niin kuin pitääkin, mutta kortti sisältää samat riskit kuin kaikki muutkin luottokortit. Varsinkin matkustaessa se on kuitenkin erittäin varteenotettava vaihtoehto.