Pukeutuminen

Pukeutuminen Newarkissa on varsin rentoa. Ainoat UD:ssa nähdyt salkut kuulunevat LTKK:n edustajille. Minä vaihdoin kuitenkin pian paikalliseen tyylin ja ostin repun (hinnat $15--50). Sehän sopii hyvin shortsien tai farkkujen ja T-paidan kanssa. Silmiinpistävää onkin shortsien, farkkujen ja T-paitojen yleisyys; vain hyvin harvat opiskelijat käyttivät UD:ssa suoria housuja ja vastaavia siistimpiä vaatekappaleita. Saamani käsityksen mukaan koulukohtaiset/alueittaiset erot ovat kuitenkin suuria --- luonnollisesti UD:ssakin näkee parempaa pukeutumista, mutta yleinen linja on siis rento.

Poikkeus tähän rentoon pukeutumistyyliin tulee konserteissa ja vastaavissa iltatilaisuuksissa. Yliopistolla käy nimittäin esiintymässä paljon erittäin kovatasoisia taiteilijoita, joten suurin osa yleisöstäkin pukeutuu näissä tilaisuuksissa hyvällä maulla.

Kesällä '92 minä tulin toimeen ilman farkkuja kesäkuun alusta (kaikkien aikojen kylmintä juhannusta lukuun ottamatta) syyskuuhun asti. Vaikka tämä onkin normaali aika lisätä vaatetusta, näin kyllä tammikuussakin muutamia kavereita shortseissa. Itse en usko sen olleen kovin mukava ratkaisu, mutta ajoittain shortsit puolustavat paikkaansa myös sydäntalvella. Samoin kesällä saattaa toisinaan tarvita lämmintä vaatetta, joten ilmasto muistuttaa ainakin jossain määrin suomalaista ilmastoa.