1. Johdanto

Tämä raportti on syntynyt kokemuksistani LTKK:n vaihto-oppilaana University of Delawaressa lukuvuonna 1991--1992. Pyrin esittämään asiat suunnilleen samassa järjestyksessä kuin ne tulevat vastaan ulkomailla opiskelua suunnitellessa ja sitten paikan päällä vuoden kuluessa. Tämä järjestys on luonnollisesti vain pyrkimys, sillä asioilla on taipumus tapahtua ennalta aavistamattomissa yhteyksissä. Toivon lukijan kuitenkin löytävän vastaukset häntä kiinnostaviin kysymyksiin.

Aloitin vaihto-oppilasvuoteni suunnittelun loka-marraskuussa 1990. Tällöin päällimmäisinä olivat luonnollisesti kysymykset siitä, mihin kouluun ja maahan hakea etc. Tietotekniikan opiskelijana Delawaressa tarjotut kurssit vaikuttivat varsin mielenkiintoisilta, joten laiton sen yhtenä vaihtoehtona muiden mukaan. (Myöhemmin asiaa ajateltuani en ole tosiaankaan katunut --- olen siis erittäin tyytyväinen paikan suhteen.) Kevään kuluessa ja lähtöni Delawareen varmistuttua täyttelimme Kv-toimistossa kaikenlaisia hakemuksia ja muita papereita ainoan konkreettisen asiaan liittyvän teon ollessa TOEFEL-kielikokeen suoritus keskellä kevään tenttiviikkoa.

Täyteltyämme taas aikamme erilaisia papereita pääsimme lopulta tekemään viisumianomuksia U.S.A:n suurlähetystölle joskus heinäkuun lopussa. Se osoittautui läpihuutojutuksi, ja elokuun lopulla nousin sitten Selosen Arton kanssa lentokoneeseen suuntana suuri tuntematon. 13 kuukautta, 17 000 mailia ja 5 000 sivua myöhemmin löysin itseni taas matkalla kohti Lappeenrantaa. Vaikka vuoteen liittyikin monia vastoinkäymisiä ja ongelmia, olen ehdottomasti tyytyväinen kuluneeseen vuoteen. Suosittelenkin kaikille asiasta kiinnostuneille ulkomaanopiskelun vakavaa harkintaa; LTKK:n Kansainvälisen toimiston avulla siihen on erinomainen ja ainutlaatuinen tilaisuus --- en usko tällaisen tilaisuuden toistuvan yhden ihmiselämän aikana.