Niinpa 20 tunnin nimellisen tyopanokseni tein lahes taysin jo ennen konferenssia erilaisissa pystyttamispuuhissa. Raskain tyo sattui heti perjantaiksi, jolloin kasattiin lahes 1500 julkaisupakettia. Rankkaa pakkaamista kesti 7-8 tuntia, eika taukoja juurikaan pidetty. Kirjojen pujottaminen ahtaaseen pahvilaatikkoon kuori nahkat lahes kaikkien kasista, mutta homman valmistuttua oli sitten sitakin leppoisampi olo. Lauantain jarjestelyt olivat lasten leikkia perjantaihin verrattuna, joten homma alkoi olla osaltani ohi. Sunnuntaina jarjestettiin tutorial-istunnot, joihin ei edes vapaaehtoisilla ollut asiaa, mikali ei tyovuoro sattunut moisen valvontaan. Itse olin aamulla heti kahdeksalta kuuntelemassa erasta luentoa, jonka jalkeen hommat olivat osaltani parin tunnin vastaanotossa istumista lukuun ottamatta valmiit. Itse konferenssi alkoi maanantaina, jolloin olin vastaanottamassa osanottajia. Onnekseni kaikki suomalaisosanottajat osuivat kohdalleni, joten sain mahdollisuuden sanoa kaikille "Paivaa" ekalla kotimaisella. Hammastys oli joidenkin kohdalla ilmeinen.
Korvaukseksi ilmaisesta tyovoimasta vapaaehtoiset saivat t-paidan lisaksi osallistua koko konferenssiin ilmaiseksi. Tahan sisaltyi myos ilmainen gaala-illallinen ja muutama cocktail-tilaisuus. Myos raskas (ja vaativa) konferenssipakkaus tuli samaan 'hintaan'. Ja kyllahan siella riitti myos nakemista ja kuuntelemista. Kaiken kaikkiaan koko viikko sujui kuin siivilla, silla aamulla ajelin Newarkista hiukan toista tuntia Baltimoreen, jossa paiva meni luentoja kuunnellessa. Illan paatteeksi sitten taas kotiin nukkumaan. Ja taisihan sita Baltimoreakin tulla ihailtua hiukan useampanakin paivana. Konferenssin aikana tuli myos tavattua kaikki suomalaisosanottajat pariin otteeseen, ja siina samalla selvisi, etta yhden sisko on LTKK:lla toissa (Tiina Lampinen). Pieni on maailma, joutui jalleen toteamaan. Ja suomalaisvaria oli konferenssissa muutenkin, silla tohtori Teuvo Kohonen sai (jalleen) yhden merkittavan tunnustuksen tutkijayhteisolta. Muutenkin tohtori Kohonen tuntui olevan 'kysytty', silla vastaanotossa kavi useampia tiedustelemassa, josko han olisi paikalle saapunut.
Kaikki paattyy aikanaan, ja niin minunkin taytyi valittomasti konferenssin jalkeen aloittaa kiireinen valmistelu kesan pitkaa matkaa varten. Tarkoitus oli siirtya heti konferenssin jalkeen Juha Suomen luo Houghtoniin, Michiganiin, mutta kaikenlaiset kiireet ja jarjestelyt estivat moisen 'hatailyn'.
Arto Selonen