4.5. The end (toukokuu -92)

Lopulta kevat oli ohi, ja virallinen osa opintovuodesta takana pain (kuva). Koulu sujui kaikkiaan varsin mukavasti, vaikka tarkeimmasta kurssista tulikin odotettua heikompi arvosana. Olin panostanut neuraaliverkkokurssiin varsin paljon, mutta loppukokeen edella sairastuin todella inhottavaan flunssaan. Koe meni aivan penkin alle, ja odotettu A olikin B-. Myos alunperin taytekurssina ollut 'riippakivi' meni lapi, joten minulla oli vuodelta puhtaat paperit.

Kevatlukukauden paattyminen merkitsi myos, etta joutuisin muuttamaan asuntolasta pois. Hyvissa ajoin toukokuun alussa aloitin jonkinlaisen asunnon etsimisen kesakuukausiksi. Koska seka mina etta Uolevi olimme suunnitelleet runsasta matkustelua, suunnittelimme yhteisen asunnon hankintaa. Tuskin kuitenkaan siella kovinkaan paljoa ajastamme olisimme, joten pienempikin (halvempi) riittaisi. Samalla tuli mieleen, etta myos seuraavalle sukupolvelle LTKK:n teekkareita voisi olla hyva jo etukateen katsastella kamppia.

Lopulta ratkaisu oli varsin onnistunut. Loysin mukavan huoneen omakotitalosta lahelta kampusta, ja vuokrakin oli kohtuullinen. Lisaksi Kimmo Suominen oli valmis jatkamaan vuokrasopimusta, joten huone vuokrattiin vuodeksi. Nain Kimmolla oli syksylla Delawareen tullessaan jo huone valmiina odottamassa. Uolevi antoi oman kamppansa myos pois ja asui kuukauden mun uudessa kampassa ollessani itse tien paalla. Kun sitten heinakuussa saavuin takaisin, lahti Uolevi vuorostaan reissuun, joten kesa-ajan vuokra ei kumpaakaan kuormittanut kohtuuttomasti. Tietysti jarjestelyn teki mahdolliseksi vuokraisantani joustavuus.

Konkreettisesti kevat loppui valmistujaisjuhlaan, joka olikin varsin komea ulkoilmatapahtuma lievasti sateisena toukokuun loppupuolen paivana. Taman jalkeen lahes kaikki asuntolat sulkivat ovensa, ja opiskelijat poistuivat kukin omille teilleen. Koko kaupunki hiljeni lahes koomaan. Edessa oli kuuma ja kiinnostava kesa, suunnitelmien mukaan matkustellen. Lisaksi olin onnistunut paasemaan vapaaehtoistoihin lahella jarjestettavaan suureen kansainvaliseen konferenssiin, joka vaikutti todella mielenkiintoiselta kokemukselta.


previous index next
Arto Selonen