Alkukevaasta yliopisto toimi isantana kansallisen NCAA:n (National Collegiate Athletic Association) uintikilpailuille, eli USA:n yliopistojen mestaruuskisoille. Delaware naytti parjaavan hyvin ja oli kullan syrjassa seka miesten etta naisten sarjoissa. Mestaruudet lipuivat kuitenkin sivu suun, mutta tunnelma uimahallissa oli uskomattoman lamminhenkinen.
Koripalloa tuli seurattua korkeimmalta tasolta alkaen, silla Philadelphia 76'ers kotiottelut olivat kohtuuhintaisia. Yritin saada lippuja otteluun Chicago Bullsia vastaan (nahdakseni huiput tositoimissa), mutta ottelu oli loppuunmyyty jo kuukausia aikaisemmin; tyydyin siis Phoenix Suns -otteluun. Onneksi sentaan 76'ersilla oli Charles Barkeley, joka sittemmin edusti maataan Barcelonassa. Jalleen tuli todettua urheilun vankka asema USA:ssa. Tapahtumat ovat koko perheen juhlaa, jossa irrotellaan suosikeille hurraten ja tuomarille/vastustajalle buuaten. Eika menolla todellakaan tunnu olevan mitaan rajaa. Lahinna ilmapiiria voisi verrata Suomi-Ruotsi -maaotteluun, jossa on enemman perheita ja vahemman kaatokannisia, mutta yhta hurja (jos ei hurjempikin) tunnelma. Mielenkiintoista hommassa on, etta tapahtumissa saa myos aina jonkinlaista olutta, eika se tunnu porukkaa mitenkaan hairitsevan - pain vastoin.
Toinen koripallon legenda Harlem Globetrotters tuli myos katsastettua, mutta tapahtuma vaikutti enemman lapsille suunnatulta. Tyypilliseen tapaan sali oli lahes loppuunmyyty (18 000). Yleiso tuntui kuitenkin viihtyvan lapsista vanhuksiin, ja olihan se kieltamatta hauska show, vaikka itse koripallo olikin sivuseikka.
Yksi amerikan suuria urheilulajeja on tietysti pesapallo, joten kun kausi huhtikuussa alkoi, olin katsomossa minakin. Delaware Blue Hens on vielapa ollut NCAA:n finaaleissa, joten huono joukkue se ei ollut. Katsomossa oli (jalleen) huikea meno, vaikka ottelut pelattiin huomattavasti pienemmalla kentalla kuin kansallisen liigan huippuottelut. Tama selittyi silla, etta iso nurmikentta oli varattu lahes yksinomaan koulun jalkapallojoukkueen kayttoon! Huhtikuussa ei alueen etelaisesta sijainnista huolimatta ollut mitenkaan lamminta, joten minulle ainakin muistuivat mieleen vanhat jalkapallon all-night-long -turnaukset LTKK:lla. Ja pesapallo on todella pitkaveteinen laji ainakin minun makuuni, joten otteluita ei kovin montaa tullut katsotuksi.
Kevaalla tuli tutuksi myos hiukan oudompi laji: lacrosse. Kyseessa on pallopeli, jota pelataan suurinpiirtein eurooppalaisen jalkapallokentan kokoisella alueella hiukan jaakiekon maaleja suurempiin maaleihin. Kummassakin joukkueessa on kymmenkunta miesta, ja palloa kasitellaan mailalla. Maila on pelaajasta ja pelityylista riippuen metrista kahteen, ja sen paassa on kolmion muotoinen verkko hiukan loysalla. Kyseessa on siis jonkinlainen jalkapallon, jaakiekon ja tenniksen sekoitus. Lacrosse on kuitenkin ilmeisen suosittu laji (ainakin alueellisesti), ja erityisesti Maryland kuuluu olevan lajin huippuseutuja. Kaikenkaikkiaan laji oli varsin viihdyttava tuttavuus, ja lopputulokset liikkuivat valilla kasipallon tyyliin toisella kymmenella per joukkue.
Kevaan ehdottomaksi huipuksi muodostui koulun koripallojoukkue. Juuri samoihin aikoihin aloittaessani joukkueen otteluiden seuraamisen alkoi lehdissa ilmestya juttuja joukkueen ennatystehtailusta. Porukka ei ollut havinnyt yhtaan ottelua sitten tammikuun, ja koulun ennatysputkikin oli jo vaarassa. Ottelut olivat todella hyvia, ja kevaan mittaan yleisoa alkoi ilmestya enemman ja enemman, kun teamin maine kasvoi. Ottelu ottelulta joukkue raivasi muita tieltaan, ja pian ennatyspitka voittoputki rikkoi koulun ennatyksen.
Otteluiden edetessa muutkin koulun ennatykset rapisivat yksi kerrallaan, ja joukkue alkoi saada jopa kansallista huomiota. Sarjan lahetessa loppuaan oli tuo vajaan viiden tuhannen katsomo jo turvoksissa (kun alkukevaalla katsojia oli muutamia satoja), ja tunnelma oli sanoin kuvaamaton. Kyseessa oli niin uskomaton lataus, etta vastustava joukkue oli kaytannossa havinnyt jo ennen ottelun alkua (eika kyseessa ollut se mollaaminen, vaan omiin uskominen). Kun sarja paattyi, oli joukkue saavuttanut kansallisen yliopistokoripallohistorian toiseksi pisimman voittoputken ja paasi ensimmaista kertaa koulun historiassa NCAA:n finaaleihin (automaattisesti sarjan voitolla). Kyseisena vuonna ei koko maassa ollut montaa joukkuetta samalla taustalla. Kaikki alkukarsintamatsit myytiin loppuun parissa tunnissa, ja jonotus kesti juuri tuon mainitut pari tuntia. Finaaleissa tie katkesi heti kattelyssa, mutta joukkue oli silti onnistunut rikkomaan lahes kaikki Delawaren tilastoennatykset, ja muutamia kansallisiakin, joten kausi paattyi lahes hysteerisessa juhlinnassa. Kyseessa oli ylivoimaisesti suurin tapahtuma, jossa sain olla lasna, mukaan lukien kaikki eri lajien ammattilaisottelut, joita kavin seuraamassa.
Arto Selonen