Isantaperheeni kuului myos useisiin eri jarjestoihin, joten paasin heidan vieraanaan tutustumaan Longwood Gardensiin, joka on yksi alueen nahtavyyksista - suuri kasvitieteellinen puutarha. Ja oli sina nakemistakin. Vaikka vierailu tapahtuikin sydantalvella (29.12), niin silti hommassa vierahti kokonainen paiva.
Uudeksi vuodeksi paatin menna Washington D.C:hen, silla olihan se maan paakaupunki ja muutenkin kiinnostavan tuntuinen paikka. Uudenvuodenaatto vierahti sitten Washingtonin lukemattomia museoita kierrellen ja nahtavyyksiin tutustuen. Smithsonian Instituutin museot olivat nakemisen arvoisia, ja erityisesti Ilmailumuseo teki minuun lahtemattoman vaikutuksen. Kaupunki oli yllattavan hiljainen - ehkapa byrokraatit olivat kaikki menneet koteihinsa joulun viettoon? Myoskaan George Bush ei ollut valkoisessa talossaan, joten rauhallista oli. Illalla oli tietysti mahtavat ilotulitukset, ja seuraavana paivana ihmiset olivatkin jo loytaneet tiensa keskikaupungille. Kaiken kaikkiaan Washington osoittautui yhdeksi upeimmista Amerikan kaupungeista ja ansaitsee paikkansa maan paakaupunkina.
Tammikuussa paasin kuuntelemaan kuuluisaa Philadelphian sinfoniaorkesteria heidan soittaessaan mm. Sibeliusta. Philadelphiaan oli asiaa myos muutamaa paivaa myohemmin, kun 57. kansainvalinen autoshow saapui kylaan. Siella tuli nahtya suurin piirtein kaikkien autovalmistajien viimeisimmat villitykset, ja pari oudompaakin ilmestysta. Tammikuun Newarkissa paatti viela ehdoton suosikkinaytelmani 'King Lear' yliopiston teatterilinjan esittamana. Ennakkoon olin varsin varautunut, silla naytelma (kuten muutkin Shakespearet) on tulkinnallisesti hankala. Tuotanto jatti kuitenkin miellyttavan muiston, ja samalla paattyi 1. kolmannes vuodestani.
Arto Selonen