Meille oli Uolevin kanssa varattu yhteinen huone, josta nyt jai puolet tyhjaksi. Parin viikon asuntolassa asumisen jalkeen sain myos viimein huonetoverin: Michael Brown Delaware Citysta. Mike osoittautui varsin puheliaaksi ja tyypilliseksi amerikkalaiseksi muutamin poikkeuksin. Mike oli innokas saksan kielen opiskelija, vaikka lukikin paa-aineenaan fysiikkaa. Heti alusta asti vaikutti silta, etta tulisimme toimeen varsin mukavasti. Itse asiassa toimeentuloa helpotti huomattavasti se, etta emme juurikaan olleet paikalla yhta aikaa, paitsi ehka yolla. Niinpa hedelmallisimmat keskustelumme kaytiin nimenomaan aamuyosta. Mike oli lisaksi siita harvinainen heppu, etta han jaksoi vaivautua selittamaan niiden muutamien sanojen merkityseroja, jotka olisivat minulta menneet ns. yli hilseen. Ehka Mike oli itsekin huomannut samat ongelmat omissa kieliopinnoissaan, tieda hanta.
Koska meilla ei ollut asuntolassa keittiota, niin ruokailu tapahtui paa-asiassa ulkosalla yliopiston ruokaloissa. Noita ruokaloita oli varsin tiheassa, eli ei ainakaan nalassa tarvinnut elaa. Peruskaytanto oli, etta suurin piirtein jokaisen asuntolan laheisyydessa oli ruokala. Ruokaloissa voi sitten hiukan paikasta riippuen ostaa joko "pisteilla" tai rahalla. Pisteet ostettiin rahalla valmiiksi opiskelijakortille, jolloin kateista ei kassalla tarvinnut kayttaa. Osa ruokaloista oli tyypillisia pikaruokapaikkoja, ja osassa tarjoilu tapahtui seisovasta poydasta. Naissa seisova-poyta -tyyppisissa ruokaloissa sai $5 aterialle vastinetta, kun syoda sai niin paljon kuin jaksoi. Ja valikoimaa riitti, olkoonkin, etta se oli pitkalti paikallisen maun mukaista (pikaruokaa - pizzoja - pastoja - salaatteja).
Opiskelijoilla on myos mahdollisuus (osin myos velvollisuus) ostaa ateriasopimus, jossa aterioiden keskihinta tippuu huomattavasti tuosta kateisostohinnasta. Talloin ateriat ostetaan lukukaudeksi, eli esim. 19 ateriaa/viikko. Huonona puolena ideassa on se, etta kyseisia aterioita ei voi siirtaa viikolta toiselle, vaan kayttamatta jaaneet (mutta maksetut) ateriat todellakin menetetaan. Itse en moiseen "huijaukseen" suostunut, silla kokonaiskustannus oli suhteettoman suuri lukukautta kohti. Eika minun kiireisen sekava (olematon?) aikatauluni sallinut moista "ruokariippuvuutta". Mainittakoon, etta kyseiset ateriasopimukset olivat pakollisia niille opiskelijoille, joiden asuntoloissa ei ollut keittiota. Mina kylla kuuluin tahan ryhmaan, mutta asiasta enempi osassa Kirjeita.
Jos keittion puutetta ei lasketa, niin asuntolaa voisi pitaa suorastaan korkeatasoisena. Huoneet olivat todella valoisia, ja riittavan mukavasti sisustettuja. Tilaakaan ei jaanyt kaipaamaan, ja kun talo oli ihka uusi ja kaytannossa yksi kaikkein keskeisimmin sijoitetuista asuntoloista, niin mikapas siina oli ollessa. Keittion puutetta oli lisaksi tasapainotettu lisaamalla jokaisen kerroksen kumpaankin paatyyn yhteiset oleskelutilat, joista loytyivat seka jaakaappi etta mikroaaltouuni. Nama yhteistilat oli tarkoitettu kerroksissa toimivien kiltojen paa-asialliseksi tilaksi. Jokaisessa talossa oli tietysti myos mittavat pesutilat, joten pesukoneen/kuivurin kayttoa ei juuri tarvinnut jonottaa.
Asuntolat on tarkoitettu lahinna ensimmaisten vuosien undergraduate-opiskelijoille, eli kotoisesti fukseille. Siina suhteessa ei tamakaan asuntola ollut suuri poikkeus, mutta yksi keskeinen ero muihin vastaaviin oli: kaikki kampuksen nk. "special interest groups" eli yliopiston tukemat "killat" (poislukien kreikkalaisjarjestot) toimivat tassa yhdessa asuntolassa. Aiemmin nama killat olivat toimineet omissa taloissaan, joissa jasenet olivat myos osin asuneet. Nyt kaikki kyseiset killat oli siis siirretty ikaan kuin saman katon alle (kolmen talon asuntolakompleksiin). Naita kiltoja olivat mm. "German House", "French House", "Spanish House", "International House", "Technical House" ja "School House". Kukin "talo" yllapiti toimintaa nimenomaan oman toimenkuvansa mukaisesti, ja esim. School House oli opettajaksi opiskelevien kilta.
Itselleni tuli melkoisena yllatyksena, kun kuulin, etta asuntolassa asuminen seuraa killan jasenyydesta (tai painvastoin?). Niinpa sain kuulla olevani kansainvalisen killan jasen, ja etta jasenten tuli osallistua killan kokouksiin saannollisesti. Hups. No, muutama poissaolokerta sallittiin, ja vaikuttihan ajatus kuitenkin kiinnostavalta. Koska omassa kerroksessani toimi juuri kansainvalinen kilta, oli asujaimisto sitten hiukan normaalia kirjavampaa, joskin silti paikallisen mittapuun mukaan tyypillista. Suurin osa asuntolan asukeista oli alle kaksikymppisia opiskelijan alkuja, joiden enemmistona olivat nimenomaan fuksitytot. Vannoutuneena poikamiehena en pannut moista naapurustoa pahakseni. Kirjaavuutta lisasi lahinna suuri kansainvalisten opiskelijoiden joukko, joka muodostikin sen "kypsemman" (no jaa, ainakin iakkaaman) ryhman.
Arto Selonen