Kello oli jo n. kymmenen illalla paikallista aikaa, joten olihan valveilla oloa kertynyt muutama tunti (lahes 24). Pikaisen iltapalan jalkeen siirryin yopuulle, vaan eipa se uni ihan niin helposti tullut. Nukkuminen ensimmaista yota oudossa ymparistossa ei sinansa ole koskaan ollut meikalaiselle erityinen ongelma, mutta kylla se pitkan matkan jalkeen eri aikavyohykkeessa tuntui paljon hankalammalta. Oma biologinen 'kelloni' oli jo n. 06.00, ja varsin voimakas sirkkojen siritys ulkona lisasi kylla oman varinsa. No, kai sita pitaisi olla aika sairas, jos ei uni ennen pitkaa tulisi, ja niin sita vaan silmat lupsahti kiinni.
Aamu koitti suorastaan havyttoman varhain, mutta ei siina ollut mitaan mahdollisuuksia ruveta itsensa kanssa tappelemaan. Kello naytti vasta puoli kuutta aamulla, mutta Suomessa oli jo keskipaiva! No, kerrankos sita heraa outoon aikaan, joten ei siina kannata itseaan kiusata, ei muuta kuin taysilla matkalaukun kimppuun. Vaatetuksen vaihto oli nimittain paikallaan, ainakin edellisen illan kuuman kosteasta saasta paatellen. Ja ulkona naytti suorastaan lampimalle. Koskapa paivan lampotiloista ei ollut varsinaisesti mitaan hajua, eika kovin kevytta vaatetusta edes ollut mukana (no ehka jossain laukun pohjalla), niin Parrun verkkarit vaikuttivat suorastaan ideaaliselta edustusasulta. Myohemmin tama osoittautui varsin suureksi erheeksi!
Onneksi isantaperheeni oli myos varsin varhain heraavaa joukkoa, joten aamupalalle paastiin mielestani lahes ennatysajassa. Kummasti aamupalaa normaalisti nauttimattomana henkilona sita vaan meikakin rouskutteli 1. aidon amerikkalaisen aamiaisen. Varsin kotoiselta se tuntuikin: muroja maidolla ja hedelmilla, muutama lammin sampyla seka tuoremehua. Aamiaisen lomassa paastiin myos viimein tutustumaan toisiimme. Selvisi, etta isantaperheeni oli jo taysin elakkeella, ja etta heidan laaja jalikasvunsa oli jo poistunut pesasta. Perheen isa osoittautui viela melkoiseksi hammastyksekseni entiseksi College of Agriculture:n deaniksi, eli eraanlaiseksi osastonjohtajaksi tai vararehtoriksi.
Keskusteluissa kavi ilmi, etta isantaperheeni Ruth ja Donald Crossan olivat suorastaan fanaattisia matkailijoita. Heidan Euroopan kayntinsa olivat jattaneet kartalle aukoiksi enaa Albanian ja ...Suomen! Moisesta Suomen syrjinnasta taytyi tietysti hiukan huumorimielessa mainita, ja selvisikin, etta Ruth oli syntynyt Ruotsissa. Voisiko luonnollisempaa selitysta enaa vaatia? Aamupaivan ohjelma oli varsin selkea, silla meidan oli Uolevin kanssa "ilmoittauduttava" heti kattelyssa yliopiston kansainvalisessa keskuksessa. Pikainen soitto Upalle paljasti, etta tapaisimme keskuksessa. Donald ajoi tarkoituksella kiertotieta lahella sijainneeseen pikkutaloon, esitellen matkalla kaupungin ja yliopiston rakennuksia. Edelleen melkoisessa matkahumalassa olleena en tuosta kylla juurikaan kostunut. (Myohemmin kylla hoksasin kuinka lahella keskustaa Crossanit itse asiassa asuivat).
Kansainvalinen keskus osoittautui todella miellyttavaksi pikku taloksi, jossa toimi koko 20 000 opiskelijan yliopiston kv-osasto. Vaikka aamu oli vasta alkanut, niin talossa oli jo menossa melkoinen hulina. Alakerta toimi eraanlaisena yleistilana, jossa jo odotteli varsin kirjava joukko vierasmaalaisia opiskelijoita. Mukaan mahtui aasialaisia, eurooppalaisia ja etela-amerikkalaisia. Itse "vastaanotto" osoittautui tehokkaaksi pikaistunnoksi, jonka aikana selvisi, etta meille Uolevin kanssa on varattu huone asuntolasta ihan keskustan tuntumassa. Asuntola olisi vielapa aivan uusi. Ongelmana oli, etta muuttopaatos oli sitova. Passi oli hetkessa kopioitu (varotoimenpiteena), ja muutkin paperit tayteltyina suunnistimme Upan kanssa ihailemaan keskustan nakymia.
Lamminta oli keskipaivan tietamilla ehka +35C, joten Parrun tummat verkkarit pitivat kylmaverisimmankin suomalaisen hengissa! Puolen tunnin taivalluksen jalkeen oli syyta suorittaa 1. kontakti paikallisten kauppiaiden kanssa janojuoman oston merkeissa. Kahden litran kokispullo tyhjeni sitten tasaista tahtia matkan teon myota. Heti ensimmaisena paivana tuli kaveltya useampia kilometreja kaupungin katuja, ja siinahan se asemakaava tuli samalla tutuksi. Orientoitumista helpotti suunnattomasti kv-toimistosta saamamme katukartat.
Koska asuntolaan ei ollut viela menemista, ja isantaperheenikin oli varautunut lahinna yhden yon majoittamiseen, niin paatimme Uolevin kanssa majoittua Pasin tiloihin. Samalla voisimme lueskella sita hirveaa nippua papereita, joka meille lykattiin kv.toimistossa kateen. Ja papereiden taytto helpottui, kun voi vertailla mita toinen oli jo kerinnyt selvittaa mistakin lomakkeesta. Pasin kamppa oli varsin tyypillinen off-campus talo, jossa asui useampia opiskelijoita kukin omassa huoneessaan. Koskapa useimmat Pasin kamppikset olivat viela kesalaitumilla, oli talossa todella tilaa, ja voimme nautiskella lampimista illoista talon takakuistilla grillauksen merkeissa. Samalla saimme myos arvokasta lisainfoa esim. auton hankintaa varten. Ismokin tuli viimein tavattua, kun han poikkesi iltaa istumassa ystavattarensa Agneksen kanssa.
Seuraavat paivat osoittautuivat suorastaan kiireisiksi, silla selvisi, etta jos emme halua muuttaa asuntolaan, niin paatos olisi tehtava muutamassa paivassa. Oli torstai, ja meilla oli maanantaihin aikaa koettaa loytaa kampat itsellemme. Itse en ollut mitenkaan erityisen innokas valttamaan asuntola-asumista, silla talot olivat todella lahella keskustaa ja aivan uusia. Lisaksi huone, joka meille oli osoitettu oli erittain tilava ja valoisa seka kalustettu. Huonona puolena hommassa olivat suomalaisittain "tiukat" saannot ja yhteinen makuutila. Myoskaan keittiota ei kyseisessa asuntolassa ollut. Koulun alkuun oli enaa vajaa viikko, ja alueen asunnot ovat varsin tiukassa. Yliopistolla opiskelee n. 20 000 opiskelijaa, ja kampuksella on asuntoja alle 5000 onnekkaimmalle. Loput joutuvat hakemaan asuntonsa vapailta markkinoilta.
Ymmarrettavasti nain myohaisessa vaiheessa yhdenkin siedettavan huoneen loytaminen olisi tyon ja vaivan takana. Vapaita huoneita tuntui kylla olevan, mutta kaytyamme tarkastamassa niista muutamia, ne osoittautuivat melkoisiksi loukoiksi. Onni kuitenkin potkaisi, silla Pasin vuokraisannalla oli toinen talo korttelin paassa Pasin kampasta, ja siina kuului olevan huone vapaana ja hintakin oli inhimillinen. Koskapa itse en ollut varsinaisesti suunnitellut auton hankintaa (asunnosta tuli yliopistolle matkaa pari kilometria), ja olin valmis muuttamaan yliopiston asuntolaan, sovittiin, etta Uolevi ottaisi tuon kampan.
Viimein koitti tuo odotettu maanantai, ja paasin muuttamaan "omaan" kamppaan. Vihdoinkin sai purkaa matkalaukut, ja asettua "pysyvasti" aloilleen. Koko alkava viikko meni tiukasti erilaisten jarjestelyjen merkeissa: kurssien ennakkoilmoittautuminen oli paattynyt, joten jouduimme selvittelemaan syksyn lukujarjestysta parissa paivassa. Osoittautui kuitenkin, etta tama on varsin yleinen kaytanto, joten emme missaan tapauksessa olleet poikkeuksia kurssivalintojen suhteen. Onneksi kurssit jarjestyivat varsin kivuttomasti. Parkkiintuneina TITE:laisina piti myos saada kayttajatunnukset paikallisiin koneisiin mahdollisimman pian. Kysyessamme moisia tunnuksia paikallisesta TITE:n toimistosta, koko homma selvisi hetkessa ilman mitaan kiemuroita.
Meille myos (omasta pyynnostamme) osoitettiin akateeminen ohjaaja, joka kehottikin meita pitamaan itseamme graduate-tasoisina opiskelijoina, vaikka virallisesti olimme undergraduate-tasolla. Tama ystavallinen "arvonylennys" avasi uusia ovia suorastaan kirjaimellisesti: saimme avaimet muutamaan graduate- opiskelijoille varattuun tyotilaan. Samoin saimme "ylimaaraiset" kayttajatunnukset myos graduate- opiskelijoille varattuun tietokoneverkkoon, joka osoittautui varsin hyodylliseksi. Yliopiston byrokratia oli siis tehty ainakin tietotekniikan opiskelijoille niin minimaaliseksi ja joustavaksi, etta tuntui suorastaan kotoiselta. Ihmiset ymmarsivat jarkipuhetta (mika ei suinkaan ollut nyrkkisaanto, kuten myohemmin selvisi).
Saimme myos Pasin ja Ismon johdatuksella tutustua muutamiin opiskelijavaihdosta vastaaviin henkiloihin, joiden apu tulevissa ongelmissa oli korvaamaton. Naihin henkiloihin lukeutuivat mm. tohtorit John Byrne ja William McNabb. Erityisesti tohtori Byrnen kanssa kaytiin pitempi palaveri tulevien vuosien suunnittelussa. Lahinna kyseessa oli ongelmien kartoitusta ja eri jarjestelyiden helpottamista. Molemmat herrat osoittautuivat todella ystavallisiksi ja tehokkaan avuliaiksi. Uolevi aloitti myos auton etsiskelyn, jotta olisi jotain kotiin tuomisiakin. Itse paatin selviytya (ainakin toistaiseksi) ilman. Tama tulisi olemaan erittain vaikeaa, minulle kerrottiin, mutta jarkipuheesta en ole ennenkaan jarkkynyt. Kylla aika nayttaisi (kuten myos kavi).
Opimme Uolevin kanssa, miten vaikeaa yliopiston kanssa asiointi voi olla, kun yritimme selittaa, etta ei lukukausimaksujen maksaminen ole meidan kontolla, vaan rahat tulevat suomalaisesta yliopistosta. Tassa ei tavallisen kasoorin kanssa keskustelu edistanyt asiaa yhtaan, vaan marssimme suoraan William McNabbin juttusille. Bill kirjoittikin hetkessa meille viralliset dokumentit siita, etta kyseessa on sen ja sen sopimuksen mukainen opiskelijavaihto, jossa rahat todella tulevat muualta. Bill muisti tietysti tarkistaa meilta, etta "tulevathan ne rahat, tulevathan?". Naiden todistusvoimaisten papereiden esittaminen kassaluukulla vapautti meidat moisesta reilun $4000 lisataakasta. Edelleen ensimmaisen tayden viikon ohjelmassa oli talon puolesta jarjestettya ohjelmaa, kuten yliopiston ja sen tapojen esittelya. Lisaksi selvisi, etta joidenkin lisarokotusten ottaminen olisi tarpeen, lahinna yliopiston omista turvallisuussyista (en kyennyt osoittamaan sairastaneeni erinaisia tartuntatauteja, kuten vesirokko, tuhkarokko ja sikotauti). Suorastaan kaoottisten alkuviikkojen aikana tuli myos hommattua opiskelijakortin lisaksi paikallinen sosiaaliturvatunnus, joka oli varsin tarkea kaikkialla asioidessa.
Arto Selonen